Päivä 22
Tilannejohtaminen on jännä johtamisen laji. Se tuntuu olevan enempi syntyperäistä kuin harjoiteltua. Joku selviää kaaoksesta ilman mitään kokemusta ja koulutusta. Toinen ei millään, vaikka periaatteessa tiedot ja taidot olisi hyvät.
Viime viikolla meillä oli vuoden suurin tapahtuma. 700 osallistujaa, 8 tuntia, laaja alue, kymmeniä vapaaehtoisia johdettavana. Tapahtuman vastaava oli tehtäväänsä todella pätevä, voisi sanoa - luontainen lahjakkuus tapahtuman järjestämiseen. Rauhallisuus, tyyneys, hätäilemättömyys ja kärsivällisyys olivat hänen valttinsa päivän onnistumiseen. Ja hyvin se onnistuikin.
Isoissa yksittäisissä tapahtumissa punnitaan todella vetäjän kantti. Onnistuminen on paljolti kiinni vetäjän kyvystä:
a) hahmottaa etukäteen mahdolliset ongelmat
b) saada vastuuhenkilöt ymmärtämään vastuunsa ja tehtävät
c) johtaa yllättäviä tilanteita
Kun kaikki kolme osa-aluetta on hanskassa, niin homma kyllä hoituu. Ja erityisesti kohta C. Yllättäviä tilanteita tulee aina, sitä ei voi minkäänlaisella ennakkosuunnittelulla täysin voittaa.
Jos vinkkiä kaipaat, miten järjestetään hyvä tapahtuma, niin se on yksinkertainen: Rekrytoi homman vetäjäksi henkilö jolta kaaoksen hallinta sujuu luonnostaan. Kaikki muu on toissijaista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti