Päivä 8
Tietotekniikka on ihmeellistä. Välillä niin toimivaa ja käytännöllistä, välillä täyttä kaaosta. Tänään enemmän kuin vähän kaaosta. Kahvilan kassakone, ihan kelpo pc, päätti lopettaa toimintansa täysin yllättäin. Mikäs siinä eteen. Onneksi nokkelat työntekijämme ottivat vanhan kunnon ruutuvihkon käyttöön. Tukkimiehen kirjanpitoa oli sitten loppupäivä.
Ensimmäinen ajatus oli "onko varmuuskopiot"? Ei tainnut olla. Onneksi koneen kovalevy ei ollut tuhoutunut. Muuten olisi paljon hyvää tietoa menetetty.
Noh ehkä emme ole ainoita. Tallennevalmistaja Buffalon selvitys kertoo, että kolmas osa ei varmista tiedostoja koskaan! F-Securen kansainvälinen tutkimus kertoi, että vain 20% kuluttajista ottaa varmuuskopiot säännöllisesti! Pahoja lukuja, kun tietää tietokoneiden häiriöherkkyyden. Linkki uutiseen
Toinen asia, jonka kanssa olen paininut on käyttäjätunnukset ja salanasanat. Erilaisia järjestelmiä, johon kirjautuminen vaaditaan on minullakin käytössä nyt noin kymmenkunta. Tämä johtaa siihen, että samoja käyttäjätunnuksia ja salasanoja käytetään monessa, eli toisin sanoen luodaan heikkoa tietoturvaa. Tuo on tavallista, ja arjen tietoturvassa ihan kestettävissä oleva riski.
Pahempi ongelmat sitten ovat nämä yhteistunnukset. Samoilla tunnuksilla ja salasanoilla päivitetään järjestelmiä. Päivittäjiä saattaa pahimmillaan olla kymmenkunta. Entäpä jos joku epärehellinen sattuu joukkoon. Mites selvitetään kuka virheet on tehnyt? Tai tunnusten ja salasanan joutuminen ulkopuolisen käsiin. Miten selvitetään, miten toimitaan?
Vanha keino salasanan tallentamisesta post-it -lapulle ei ole huono ajatus, kunhan sen tekee älykkäästi. F-Securella löytyy näpppärä niksi. Suosittelen. Linkki
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti