Myyminen on taitoa. Pari päivää sitten tapasin oivan myyjän. Siinä voi hyvällä omalla tunnolla sanoa olevan ammattimyyjän, myynnin ammattilaisen.
Olimme sopineet palaverin viime viikolla lähettämäni tarjouspyynnön jälkeen.
Palaveri alkoi hyvin. Kaveri tuli ajallaan paikalle, taisi olla itse asiassa 5 minuuttia etuajassa. Mukava, rento yleisvaikutelma heti ensi kättelyssä.
Sitten kaveri aloittaa: "mennään suoraan asiaan". Antoi käyntikortin ja pienen liikelahjan, stressipallon. Näin luotiin heti hyvä mieli asiakkaalle.
Kaivaa vakioidun lomakkeen esiin ja käy hyvin rivakkaan tahtiin tarpeemme läpi. Kyselee muutaman kysymyksen per kohta ja kertoo tiiviisti, selväsanaisesti ja asiantuntevasti palvelun sisällön kun sitä kysyn.
Erityisen ilahduttavaa on, että on sen verran perehtynyt meihin etukäteen, ettei edes tarjoa ratkaisuja, jotka tietää meidän hoitavan omin voimin. Kuitenkin sanoo nämäkin kohdat ääneen, jotta voisin korjata jos kuitenkin jostain syystä olisimme kiinnostuneita näistäkin.
Lomake on käyty läpi noin 10 minuutissa. Luontevasti vielä keskustelemme asiaan liittyviä juttuja hetken pientä huumoria heittäen. Lupaa tehdä tarjouksen ja sanoo tulevansa sen esittelemään. Ei ehdota tai pyydä esittelyä, vaan toteaa asiantuntevasti että näin tehdään. Kikka on hyvä, koska jatkopalaverissa on paljon vaikeampi kieltäytyä ostamasta. Pakkomyynninfiilistä ei kuitenkaan synny.
Palaverin aloituksesta 15 minuuttia kuluneena on myyntipalaveri käyty läpi. Kättely ja ulos. Tehokasta. Kaikki saivat mitä halusivat, kaikilla hyvä mieli, aikaa ei mennyt kuin vartti. Sopi minulle asiakkaana erittäin hyvin.
Sama tyyli ei tietenkään toimi kaikille. Uskon kuitenkin tämän kaverin valitsevan tyylin jo etukäteen. Tai viimeistään ensikättelyssä. Varmasti sama tyyli mikä toimi minun kanssa, ei toimi vaikkapa kuusikymppiselle tilitoimistoyrittäjärouvalle.
Ammattitaitoa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti